Blogit » 2010 » Vuoden vanhempi ja kokeneempi Samu sekä ennakkoluuloton, pallovarma Simo

www.puijonpesis.fi
Ykköspesis

Vuoden vanhempi ja kokeneempi Samu sekä ennakkoluuloton, pallovarma Simo

Heinäkuussa Rissalaan varusmiespalvelusta suorittamaan menevällä Samu Vainikaisella on nyt erilainen rooli, kuin viime vuonna, jolloin Samu oli joukkueen nuorin.

Nyt luvassa on paljon vastuuta ja Samu kuuluukin joukkueen kapteenistoon. Ulkopelissä aina vaativa kakkospolttajan paikka on Samun hallussa. Hiukan ennen kauden alkua Samu lähtee luottavaisin mielin kauteen, viime kausi (superissa) oli todellinen koulu jossa Samun henkinen kantti kasvoi todella paljon, vaikka viime kausi oli raskas, se oli myös opettavainen. Tärkein opetus oli, että jokainen jakso alkaa tilanteesta 0-0 ja vaikka edellisessä jaksossa on tullut pataan kuinka paljon, niin seuraava jakso on aina voitettavissa.

Simo Vainikaisella taas alkaa ensimmäinen kausi miesten tasolla. Samun mukaan: onhan se Simo aina mukana "kulkenut"  ja junioreina veljekset dominoivat SiiPen etukenttää, nyt Puijon ykkösvahdin paikkaa pitää hallussa Simo, jonka tavoitteena on napata pallot satavarmasti kiinni ja tehdä samalla useita paloja.

Isä Jouni toimii joukkueenjohtajana ja huoltajana joukkueessa. Pojat ovat tottuneet siihen, koska Isä on ollut mukana kaikissa joukkueissa missä veljekset ovat pelanneet, joko pelinjohtajana, huoltajana tai mailamiehenä.

-Ihan positiivinen asia se on, että se on mukana ja siihen on jo tottunut ja kai se tuntuisi oudolta jos se ei mukana pyörisi kertaa Samu.- Hiukan sen toilailut hävettää joskus lisää Simo, mutta pitää asiaa myös positiivisena. Keskenään veljekset kyllä käy tilanteet pelistä läpi ja palaute annetaan aina suoraan. Rehti ja reilu, Simo kertoilee Samusta. Antaa se kyllä harjoituksissakin palautteen suoraan, kun tietää, että oma veli on kyseessä. Muuten poikien välillä näyttää olevan normaali veljesrakkaus, joskus toinen on ihan "kiva" ja joskus ärsyttää lisää Simo

Kunnossapitoasentajaksi lukevan Simon kesä menee hyvin pesäpalloilun merkeissä, koska mies pelailee myös SiiPen A ja B-poikien superpesiksessä. Samu "kasvoi" nyt B-poika iän yli, joten pelejä on hiukan vähemmän. Molempien tavoitteet ovat tietenkin pysyä kesä terveenä ja mukavahan se olisi käydä Helsingissä pelaamassa ITÄ-LÄNNESSÄ, Simo B-pojissa ja Samu A-pojissa. Simon mukaan Samu menee pesien välit niin nopsaan, että hänen pitää kehittää nopeus ja voima puolta kokonaisvaltaisesti.

Ykköspesis sarjana on molemmille vielä aika uusi maailma. Joukkueissa pelaa muutama tuttu kaveri. Varsinkin Kempeleen kohtaamista Samu odottaa kovasti. -Kyllähän Litmasen Henkan kohtaaminen antaa lisämaustetta. Tähän asti ollaan pelattu samalla puolella ja tottunut siihen, että Henkka on ollut ratkaisevassa roolissa silloin, mutta nyt ollaan vastapuolella ja mukavahan se on Henkka kohdata.
Muuten sarjan kärkipäähän lukeutuvat Kankaanpää ja Polte, ovat veljestenkin mielestä kovia. Puijo on sarjan musta hevonen, joka pelaa iloisesti ja ennakkoluulottomasti, tulee kuin yhdestä suusta.

Samulle oli aivan selvä asia, että jos Puijo ykköspesispaikan saa, niin ura jatkunee Kuopiossa, vaikka kysyntää Superiinkin oli olemassa. Simon ura olisi jatkunut Siilinjärvellä, mutta nyt molemmat pukevat Puijon uudet värit päällensä.

Puijon joukkueesta molemmat ovat yhtä mieltä edelleen. Nuori, nopea, innokas ja ennakkoluuloton. Saimme hyvät vahvistukset Nissisen poikien muodossa ja kun saamme kolmostilanteita, niin varma on, että Tommi lyö ukkoja kotiin, sanoo Samu varmasti. Tuomas on taas sähäkkä lukkari, hiukan Hirvosen Jaskan oloinen, kyllä se antaa palautetta huonoista heitoista vinkkaa Simo, kuitenkin molemmat ovat todellisia pelimiehiä ja Tuomas vaihtajana kovassa roolissa meillä.

Mites jos jostain kumman syystä ei teistä olisi tullutkaan pesäpalloilijoita.. ?

Kai me jollain tavalla oltaisiin urheilun kanssa tekemisissä, erillaisia pallopelejä, tai sitten vaan oltaisiin vapaalla, sohvakin houkuttaisi sanoo Simo nauraen.  Jääkiekko tai kaukalopallo olisi Simon valinnat, mutta tällä hetkellä niitä talvella ei ehdi paljoa harrastamaan.

Molemmilla on niin hyvät unenlahjat, että pelimatkat menevät nukkuessa. Kuitenkin pitää muistaa hyvä lihashuolto ja kuumalla kelillä juoda paljon. Ykköspesiksessä kun on pidemmät pelimatkat kuin Superpesiksessä. Nyt on sitten myös tuplaviikonloppuja, joita veljekset pitävät ihan hyvänä asiana. Onhan se mukava, ettei tarvi ajella edestakaisin ja olla porukalla yhdessä. -Jospa sitä päästäisiin vaikka hotelliin, nauraa Samu.

Ketäs muita Puijon pelaajia kannattaa teidän lisäksenne seurata?
No Asunmaan Niko lyö itsensä läpi tällä kaudella, Eskelisen Juhalla on kanssa suuri rooli tällä kaudella, erillainen kuin edelliskausilla. Uskon,että hän onnistuu siinä hyvin, sanoo Samu.

Ykköspesis on aika urheilullinen sarja, jossa on paljon ns. farmiporukoita ja pelaajilla on suunta ylöspäin. Samun mukaan erot tulevat nopeus puolella ja ulkopelissä Superpesikseen. Haastava sarja ykkönenkin on, koska siitä ei ole meillä kokemusta paria miestä lukuunottamatta.

Toivottavasti yleisö viihtyy ja käy peleissä sekä ottaa meidät omakseen, tulee molempien suusta.

Molemmat veljekset ovat suuressa roolissa Kuopiolaisen pesäpallon nostamisessa astetta ylemmäksi. Huttusen Jaska on pistänyt pojat kunnolla hommiin. Nyt on aika kerätä hedelmät ja Samun sanoin, kun vastuuta saa, se on merkki, että töitä on tehty oikein. Tehdään hommat hyvin, eikä pakoilla, niin syntyy hyvä tulos.

Haastattelun perusteella veljekset ovat oikeita "veli-kultia" jotka tulevat antamaan paljon positiivisia kokemuksia niin teille katsojille kuin Puijon Pesiksellekkin.

Kumppanit:

Sponsori: Autotalo Laakkonen Sponsori: Cruz Broker Sponsori: Destia Sponsori: DNA Sponsori: Feelmax Sponsori: If Sponsori: Kuopion Energia Sponsori: Lemminkäinen Sponsori: Lignell & Piispanen Sponsori: Haapis Sponsori: OP Sponsori: Piipputiimi Sponsori: Sähkö-Jave Sponsori: Savon Kuljetus Sponsori: Siilin Hammaslääkäripalvelu Sponsori: Siilinjärvi Sponsori: Skanska Sponsori: Sportia Sponsori: Tukkupojat Sponsori: Varamiespalvelu Sponsori: Gym 99 Sponsori: Savon ammatti- ja aikuisopisto